Hautajaisiin on enää muutama tunti. Vihaan tätä. Haluaisin jo, että se olisi ohi. Aivan sama miten paljon itselleen sanoo, ettei tämä kestä kauaa, se silti sattuu. Olen pyrkinyt olemaan hiljaa, puhumatta, piiloutunut kuulokkeideni taakse. On helpompaa pitää tunteet kurissa, kun ei tarvitse avata suutaan. Miettiä mitä sanoo tälläisissä tilaisuuksissa. Koko perhe on pukeutunut mustiin. Viivymme mummivainaan talossa vain hetken ennen kuin lähdemme hautuumaalle, mutta muistot tuntuvat silti tuskaisilta. Niin monta kertaa ollaan tänne tultu, niin monta kertaa kuultu hänen tervehdyksensä. Halattu. Syöty pannukakkuja. Kuunneltu hänen valittamistaan. En ole edes poistunut eteisestä, ei ole siskokaan, mutta minulla yhä enemmän vaikeuksia pitää kaikki sisällä. Isä ja hänen veljensä menevät yläkertaan ja naureskelevat. En siedä sitä. Isä on ottanut kamerankin mukaan hautajaisiin. En siedä sitä. En siedä isää.
Katseeni lankeaa takaisin siskooni, joka vain katsoo peilistä, että hänellä on hiukset hyvin. Tuo mekko ja kengät eivät sovi hänelle, mutta olemmekin keränneet vaatteet sieltä sun täältä. Kukaan ei oikeasti piittaa mitä meillä on päällämme, kunhan olemme mustissa. Kaikki tietävät tulla kertomaan meille osanottonsa. Mitä sekin merkitsee. Se on kaikille yhtä inhottavaa. Voisivat lopettaa. En halua.
Vilkaisen taas siskoani. Edelleen peilin edessä. Ei mitään merkkiä kyyneleistä. Ei hän itkenyt sinäkään jouluna kun kävimme katsomassa kuolevaa isoisäämme. Koen sisälläni jo suurta vihaa ja turhautumista.
"Etkö sää välitä ollenkaan."
Sisko kääntyy minua kohti kummastuneena. Olen menettänyt jo kaiken kontrollin.
"Hirviö!"
Juoksen toiseen huoneeseen itkemään, missä veljemme pelleilee ikivanhan kuntoilupyörän kanssa, omissa oloissaan. Sisko ei tule huoneeseen, vaan kuulen kuinka askeleet menevät yläkertaan aikuisten pariin. Välillä kuuluu naurua. Hirviöitä kaikki.
Tunnepurkausta ei kykene enää pysäyttämään. Vasta hautajaisissa alkaa siskonikin viimein itkemään, ja me molemmat tiuskimme isällemme, joka ottaa kuvia.
Mutta jo kahvittelussa ollaankin jo siirrytty puhumaan, kuka saa mitkäkin korut ja kyyneleet on unohdettu.
Hirviöitä kaikki.
Tunteikas teksti.
VastaaPoistaHyvä kohta: "Niin monta kertaa ollaan tänne tultu, niin monta kertaa kuultu hänen tervehdyksensä. Halattu. Syöty pannukakkuja. Kuunneltu hänen valittamistaan."
Muokkausehdotus: Isoäidistä olisi voinut piirtää tuon kohdan yhteyteen "kuvan" eli kuvailla hänen ulkonäköään tai kertoa jonkin yksityiskohtaisen muiston jostakin vierailusta, se elävöittäisi tekstiä entisestään.
Hautajaistunnelma on hyvin tavoitettu tässä tekstissä.